Taide, totuus ja politiikka

totesi viidettä kymmenettään käyvä ystäväni kuullessaan perä perää keikkatauoille jääneistä. Eikä sieltä enää palata, mutta tuotanto ja teokset sentään jäävät, ja ne muistetaan, ainakin seuraavaan aamuun. Ja jos henki on vahva niin vähäkin työ riittää maailman luomiseen. Ja kroppa kuuluu ainoastaan sumopainijoille. Nostalgisoidessaan netissä oli sitten löytänyt tämän, Juicen tulevan runokokoelman Kosket nimirunon, tässä sen alku ja loppu täältä:

kosket
pato murtuu
ja tulva vyöryy alajuoksulle
laiturit ajelehtivat vapaudesta nauttien
ei enää betoniin sidottua tulevaisuutta
ei enää typerää alistumista joutaviin tehtäviin
ei enää meihin suunnattua mielivaltaa
sinä sen tiedät
ja siksi
kosket

PS. You Tubella pyörii Juice-taltiointi vuodelta 1983. Ja sen näkee vaikka tästä.

Vanha kunnon reaktionääri Neil Young lienee turneensa tällä erää tehnyt, mutta hyvää kannattaa kuunnella edelleen vaikkapa herran myspacesta. Sieltä kolisee Living with War.

Muistan päivän, kun ensimmäisen kerran tajusin olevani naimisissa väärän ihmisen kanssa kertoi eräs ystäväni. Mä älysin, että me puhuttu oikein mistään mitään, vaimo oli pääasiassa hiljaa omissa maailmoissaan. Sanoin siitä ja se vastasi että sinä teet aina töitä. Sitten en viitsinyt sanoa enää mitään. Jaksatko kuunnella? Joo. Mä tein töitä, mutta koskaan ei tarvinnut sanoa että emmä nyt ehdi kun on töitä, kun koskaan ei kysytty mihinkään tai ehdotettu mitään. Niinkun että mennääs elokuviin tai teatteriin tai johonkin. Taik tuuks auttaan. Tein sitten töitä. Ja teen. Mutta sekin on väärin. Vittu ku ottasin ja maksasin asuntovelat etuajassa ja sitten menolippu jonnekin pois.

Herra entinen valtakunnan vaikuttaja, nykyisin lähinnä korvankaivaja Kimmo, kyrpiintynyt ja kyynistynyt vanhempi hyvä veli ja ystävä, lähetti tänään tulistuneen, vaikkakin selvästi kännissä kirjoitetun meilin, jonka laitan tähän ihan kiusallani, ilostuupa maanantaina palaillessaan rikospaikalle, ja availlessaan helvetinkonettaan, jossa kaiken maailman plokeista lähetetyt rss-fiidit antavat herralle aamun spiidit:

"Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen hupsut tädit toimittaja Päivi Punkka-Hänninen ja uutispäällikkö Riikka Venäläinen tekivät verojutuillaan (3.11., s. A 10) vuoden journalistiset pohjat. Toivottavasti heidät palkitaan sillä arvokkaalla journalistipalkinnolla, jonka kriteerinä on "kovien" talousuutisten sisältämä "human intrest"; näiden tätsien jutuissa ainakin se on komeasti kohdillaan. Porvarillinen ideologia kaiuttaa niissä ilosanomaansa, vaikka luultavasti heidän tietämättään, ja juttujen sanoma ja tyyli olisivat suoraan Kokoomuksen ensikeväisen vaalivoiton ja Suomen vihon viimeisen oikeistolaisen käänteen kaunis ja konkreettinen kuvaus, ellei ruiskukkapuolueella olisi Jyrki Kataisenlaista tyrmistystä puheenjohtajanaan ja povellaan ex-puoluesihteerinsä kaltaista suomalaisen miehen kokovartalokuvaa, tätä herra tamperelaisherra Harri Jaskaria. Jos Kokoomus todella haluaisi nielaista Suomen syvään mustanpuhuvaan nieluunsa, niin puheenjohtajaksi on uhrattava kaunis Sari Sarkomaa. Samalla Suomeen saadaan naistenpuolue, jota minäkin äänestän, ihan vain Sarin, mutten herran tähden.

Luulen, että monet nykynuoret (hei onks muita?) todella uskovat tämän toimittajatätsäparivaljakon tapaan siihen, että superikkaiden palkat ja omaisuus ja optiot on ansaittu kovalla työllä. No, osalla tietenkin ovat. Ja he pitäkööt rahansa, ja tulkoot autuaiksi Mammonassa. Mutta huolestuttavaa on yleisen ilmapiirin ja yhteiskuntamoraalin muutos, siis se, miten yhteisistä asioista ajatellaan. Silloin mun ekspansiivisessa keski-iässä yhteistä venettä ei kiikutettu, mutta nyt se sallitaan ja siitä palkitaan medianäkyvyydellä ja palstatilalla Ja oikeiston kuoro, tämä lahtar'lauma sankka ja ennen kaikkea sinne pyrkivät, huutaa että vihdoinkin! Verotus on hyvä esimerkki: muutaman sadan todella äveriään verokertymistä kerrotaan maan ainoassa valtakunnallisessa printtimediassa sankaritarinoita, kuinka heidän tuloveroillaan pidetään lastenseimet täynnä, mummot vaipoissa ja flunssapiikit terveyskeskuksissa, tai pannaan katulamput palamaan sinne, missä ennen oli pelottavan pimeää; vähennetään pelon maantiedettä, muttei huomata, että samalla rakennetaan uutta käsitystä sosiaalisesta todellisuudesta, uutta ontologiaa, jossa on paitsi hyväksyttyä myös reilua olla rikas, rikkaampi, rikkain. Näin unohtuu, että tämän maan verotaakan kantaa ja verotuloilla tehtävistä julkisen talouden investoinneista – maanteiden kunnostuksesta koulutoimeen jne. – huolehtii 98,7 prosenttia suomalaisista. Supertuloisten panos tästä kaikesta, jota kutsuttiin isänmaaksi, on verotuloilla mitattuna 1,3 prosenttia.

Kirjailija ja ohjaaja Reko Lundán kuoli eilen, 27. lokakuuta 2006. "Teatterin eettiset lähtökohdat ja yhteiskunnallisuus olivat Lundánin työn perusta. Nähkää, miten Suomenselkä jakaa ihmiset optiorikkaisiin ja köyhyyskuoppaan pudonneisiin!" (Kirsikka Moring, HS, 28.10.)
Rekon viimeinen näytelmä Kutsumattomia vieraita menee vielä Suomen Kansallisteatterissa. Sitä hän kirjoitti keväällä 2005. Miestä luomistyössä voi lukea verkossa ilmestyvästä Nordic Literature -lehdestä. Siihen on käännetty Rekon kirjoittama teksti otsikolla Journal. Kirjailija on valinnut otteita viimeiseksi jääneen näytelmätekstinsä kirjoittamisesta kevättalvelta 2005. Maaliskuun alussa hän kirjoittaa: "Mutta nyt keskityn Kuningas Learin ohjaukseen. Oman näytelmän jatkaminen jää huhtikuuhun. Olen luvannut ensimmäisen version teatterinjohtajalle toukokuun loppuun."
Reko sanoi haastattelussaan: "Jäljelle jää ajatusenergia, joka ei katoa koskaan". Nyt hän on kuollut, mutta minä elän, vai elänkö minä?

Reko Lundánin ajatuksia voi katsella ja kuunnella tosta, Yleisradion Elävästä arkistosta.

Tampereen yliopiston kansleri Jorma Sipilä kirjoitti tämän viikon Helsingin Sanomissa Suomen yliopistolaitoksen tilasta seuraavaa:

"Kuva Helsingin yliopistosta on samalla kuva suomalaisesta yliopistopolitiikasta. Suomi on halunnut siirtyä ripeästi tietoyhteiskuntaan ja kouluttaa maistereita suhteellisesti eniten maailmassa, mutta entisillä rahoilla. Yliopistot kävisivät valtion tuottavuusohjelman malliesimerkiksi, mutta ikävä kyllä ne kasvattivat tuottavuuden kattoon jo ennen kuin valtioneuvosto päätti ohjelmastaan. Opetuksen on toivottu kansainvälistyvän itsestään ilman erityisiä panostuksia. Voimme OECD:n asiantuntijoiden tavoin ihmetellä, miksi vanhempien kuuluu maksaa lastensa varhaiskasvatuksesta, mutta yliopistot ovat ulkomaalaisillekin ilmaisia. Suuria suunnitelmia kansainvälistymisestä ei ole, sillä valtio perustelee yliopistojen tulevia henkilöstövähennyksiä kotimaisten nuorisoikäluokkien supistumisella. Vaikka yliopistopolitiikka on tuonut juuri niitä tuloksia, mitä sen tekijät ovat tavoitelleetkin, nostavat The Times Higher Education Supplementin tulokset hankalia kysymyksiä. Jaksavatko suomalaiset yliopistotyöntekijät ylläpitää tieteen korkeaa tasoa näännyttävistä tutkintomääristä huolimatta? Suostuvatko järkevät ihmiset yhä lähtemään yliopistotyöhön Suomessa? Aikooko Suomi rakentaa oman tietoyhteiskuntansa erossa muusta maailmasta?
Mitä tapahtuu, kun valtion tuottavuusohjelma lähivuosina todella iskee yliopistoihin?"

Sipilä kirjoittaa pelkkää asiaa, vaikka pieni ihminen voisi ihmetellä montaa muutakin asiaa, muttei nyt jaksa. Joten soromnoo.

Kuuntelemisen sanotaan olevan kultaa, kuunteleminen - rakkauden ja välittämisen tärkein muoto. Mutta jotain rajaa sentään. Kun ihminen joutuu kuuntelemaan vuodatusta nyky-yliopistosta, ihmistä alkaa väsyttää. "Opiskelijat ovat seminaareissa aivan pihalla. Kuka miettii talvirenkaiden vaihtoa, kuka tuittupäistä avokumppania, mutta kukaan ei ole kiinnostunut opiskelijatoverin hengentuotteesta. Kaikki vaan on ja möllöttää. Ole siinä kriittinen pedagogi. Syki luovuutta. Paskat. Jos ei kiinnosta, niin palataan asiaan sitten kun kiinnostaa." - Jaa, jaa, jaa, jäkä jäkä bom bom.
"Ja kollegat ihan yhtä pihalla kaikesta. Kuka huoneessaan ovi kiinni murjottaen, kuka maailmalal vastuitaan paossa. Kuka opetukseens aläkähtyen..." Ja niin edes ja päin. Juu ket mai mesits, ha - tookin tu mii?!
Mut sit tulee tämä konsultti paikalle ja sanoo, että mikäs hätä täällä nyt on, kun kaikki valittaa vaikka Valtio tietääkseni edelleen maksaa kohtuullista korvausta menetetystä vapaa-ajasta. On valmiit yliopistoksi kutsutut raamit ja rakennukset vaikka ei omat, mutta sen kun ryhdytte organisoimaan anarkiaanne luovasti, otatte pois kuleksimasta sen mikä teille kuuluu, palaatte perusasioihin, ryhdytte opettamaan tutkimuksenne pohjalta jos te nyt enää mitään tutkitte. Vöök in prokres pohjalta nääs. Ja opiskelijatkin tykkää.